Hmm. Tänään oli oikein antoisa treeni. Dusty puhku intoa ja meil oli reenaajiikin sen verran monta et pystyi kunnolla tauottaan koiraa, ettei tarvi vaan ootella kentän reunalla. Välillä on niin nopeita kierroksia et ei ehi viel rauhoittuu meistä kumpikaan kun jo mennään opetteleen uusii kuvioita. Dusty tosiaan tarvii sitä lämmittelyy ja liikkeellä pitämistä harjoituksen ohessa. Meil oli vieraileva vetäjä ja taas sai aimo annoksen uutta tietoo ja vinkkejä!! Kiitokset vaan miinulle! Saatiin tänään monta onnistunutta renkaan läpimenoa, sekä reenattiin keinua ja pujottelua oikealta ohjaten. Varsinkin keinuun saatiin niin hyviä neuvoja. Dusty ei sitä vielä osaa ja hieman arastelee kolahtavaa keinua, se arastelee myös kun jo keinulta poistuttua kun keinu lähtee nousemaan jolloin taas rämähtää. Toi Dustyn "juoksuaika" vähän haittas menoo.. oli hieman ajatukset pojalla hukassa. Reenissä päästiin iloittelemaan suoralla putkella, puomilla sekä pöydällä, jotka on Dustyn lemppareita. Se näkyy unohtaneen pienen puomi epävarmuuden joka sille tuli viimekesänä kun itse kolautin jalkani puomin kannakkeisiin jolloin puomi heilahti. Välillä on huomannu että se selvästi miettii et heilahtaako. Mutta nyt oli puomi meno reipasta niinkun ennen omaa mokaani...