Reenattiin Toimelantien päässä. Olosuhteet oli kosteat. Vettä oli maastossa ja tais muutama tippa tulla taivaaltakin..

Dustylle oon miettiny reenaamisen tavoitteita ja se häly-kelpoisuus on edelleen tavoitteemme, niinpä seuraava suunnitelma on peruskokeisiin osallistuminen keväällä. Riippuen tietysti koiran kunnosta ja mitä ne kuvaukset sanoo. Mutta tän hetkisellä kunnollaan se voisi kokeeseen mennä. Tuli siinä puheeksi että vois alkaa Dustylle opettaan ilmaisuun lisäksi eteen istumisen. Vaikka sillä pelkkä mun hakeminen on ollu ilmaisuksi toimiva kun ei huvikseen pyöri jaloissa. Viime reeneis se tarjos niin tärkeenä itte tuota eteen istumista. Nyt sitten reenissä otettiin sille kolme mm joilla kaikilla ilmaisu. Ekalla se nosti hienosti hajua ojasta jonka lähellä mm oliki. Niin tarkkana nuuski vettä. Ja alkoi paikantaa hajua. Eka oli myös makaava mm. Ykkösnamin saatuaan lähti reippaasti mua hakemaan pyysin sitä istumaan ja annoin sitten -Näytä käskyn. Meni oikein hyvin, varsinkin tästä veden tutkailusta olin kovin innoissani. Toisella mm:llä lähti mua hakemaan reippaasti ilman viivyttelemisiä taas pyysin sen istumisen ja mentiin näytölle. Kolmannella se sitten itse jo tarjosi sen istumisen kun mut näytölle haki.. Hieno poika, tätä nyt jatketaan sitten niin että on varmaa..

Dimmu sai kanssa tehdä hakuharjoituksen. Sillekki laitettiin 3mm. Ihan hyvin se osaa myös ilmavainulla hakea ja kun viel reenattiin vipana niin alue oli jo niin tallattu että ei se jäljestääkkään voinu. Ilman mitään ennakkoluuloja se meni löytämieen uhrien luokse syömään nakit purkeista ja paistattelemaan kehuissa.. Dimmulle mulle on ens vuodelle tavoite jälkihommissa lähinnä että vaihtelevan ikäisiä ja pituisia jälkiä, esineitä ja varmaan sitten sitä esineen ilmaisua. Jäljissä kulmia jne.

Itselle on tavoitteena suunnistamisen satsaaminen ja varsinkin pimeellä suunnistaminen ja välillä kartanlukukin on heikkoo...Lisäksi voisin käydä etsintä2 kurssion sekä viestivälineiden käyttö kurssin.