Osallistuttiin Dimmun kanssa hälytreeneihin kolmatta kertaa. Tällä kertaa hälytreeni oli kurussa. Alussa oli sepustus kadonneista ja tehtävien jako. Päästiin yhdessä samassa ryhmässä reenaavan Marian kanssa maastoon ensin oli Dimmun ja mun vuoro olla koirakko ja Maria suunnisti meille ja sitten toisinpäin.

Siirryttiin alueen reunalle autoilla ja pähkäilin siinä melko ison alueen etsintäsuunnitelmaa. Lähdettiin kiertämään aluetta pienempää reunapolkua pitkin. Tuuli ei tuntunut metsätiellä ollenkaan.  Metsässä tuulen vireen tunsi hakkuuaukean reunalla. Siinä alussa Dimmun jo kovasti reagoi ja merkkasi tosin ei innostunut jatkamaan etenemistä vaan kieri jossain paskassa.. Jatkettiin polun kulkemista ja Dimmu eteni reippaasti edelläni. Pidemmällä Dimmu kevyesti nuuhki alueen ulokopuolelle nojautuen ja merkkasi siihen. En noteerannut tätä kovin suuresti, vaikka se jäi hyvin mieleeni. Kohta lähtikin koira irtoamaan ja pitkälle alueen puolelle ajoi hajua ja yritti tarkentaa ja tarkentaa, loppuviimein tarkensi hajua kaatuneeseen kuuseen ja sitä menkin sitten suunnistajan kanssa tutkittiin ettei vaan olisi esine tms puussa.. ei ollu ja tein suunnitelmaksi tehä lenkin kuusen vasemmalle puolelle ja Dimmu lähtikin etenemään ja kulki reippaasti.  Tässä alko jo olla hämärää joten hukattiin hetkeksi itsemme kartalla ja kun rajanamme ollut ura ei tullut vastaan kun olimme jo seuranneet Dimmua kallioiselle jyrkänteelle jonne se kauheesti veti.  Ehdittiin pyöriää siinä melkoisesti ja yritin vaan tukea koiraa. Samalla pohdittiin suunnistajan kanssa et mahdettiinko tulla elueemme yli.. Oltiin tultu kun myöhemmin sitten löydettiin ittemme uralle. Saatiin lämpökamera havainto. Ja sen seurauksena tutkittiin Dimmun reagoimaa kallioista paikkaa ylhäältä ja alhaalta. Mut ei päästy oikein etenemään Dimmu toi meidät sinnikkäästi aina samaan paikkaan. Lähdettiin kulkemaan uraa suunnitelmallisesti että päästäis irti tosta kalliosta. No ajatus oli lähtee yhenkorkeuskäyran alapuolta kulkemaan ja sinne mennessä Dimmu lähtikin taas irtoamaan pitkälle ja olisin taas vaan lähteny seuraamaan sitä mutta jäljet maassa kiinnittivät huomioni.  Jäljet tulivat korkeuskäyrän alapuolelta meitä vastaan ja ne olivat isompia kun mun jalka ja näkyi selvästi kantapää ja anturat sekä kynsien painaumat. Suunnistajana ollut Maria tunnistiki karhun jäljet ja otti kännykäänsä jäljistä kuvia.   Pikkasen kylmäs ja huudinkin Dimmun luokseni vaikka se oli hajulla ja irronnut musta niin kauas etten sitä nähnyt.  Nooh taaperrettiin metsässä n kaksi tuntia ja saatiin sitten lisähavaintojakin, Dimmukin ehti sinä teloa itseään kun sillä jäi risu pahasti anturoihin kiinni, metsässä liikkui edelleen hyvin mutta tiellä aavistuksen ontui. Löydettiin meidän uhri sitten ja Dimmu meni sinne jo melko väsyneenä ja ihmetteli maalihenkilöä hetken ja ähti stten ilamisemaan mulle. Mentiin vauhdilla paikalle ja tehtiin tehtävän jako, minä soitin johtoon ja kuvailin maalihenkilön tilaa siinä samalla yhdessä suunnistajan kanssa käännettiin kylkiasentoon "Diabeetikko" uhrimme ja peitettii  avaruuslakanalla.  ensiaputoimet meni hyvin. Saatiin lupa palata autoille ja vaihtaa sitten koira. Oli kiva nähdä kuinka Dimmu jaksoi tehdä töitä ja  toisaalta taas et miten se sit jo lopuksin oli aika väsynyt.  Mieleen jäi myös se miten se kulki jossain välissä siellä alueella niin et se ajoi hajua ja pysähteli sitten välillä katsomaan et tuunko perässä ja samalla höristeli kovin ilmeikkäästi korviaan.  Varsinaisiin karhun jälkiin se ei reagoinut mitenkään.